Korkomarkkinakommentti 8.9.2023 – onko korkojen nousu nähty tältä erää?
Markkinakorot kipusivat tasaisesti kevään ja kesän aikana, mutta kehitys on rauhoittunut selvästi loppukesän/alkusyksyn aikana. Euroopan keskuspankki (EKP) on varsin selväsanaisesti jo aiemmin ilmoittanut, että inflaatio pitää saada taltutettua. Tavoitteena on noin kahden prosentin hintavakaus. Ohjauskorkoa nostettiin heinäkuussa odotetusti +0,25 %:lla. EKP:n seuraava korkokokous on 14.9. Keskuspankin odotetaan silloin pitävän ohjauskoron ennallaan.
Tuoreimmat inflaatiotilastot elokuulta osoittivat, että kuluttajahinnat (CPI) nousivat +5,3 %:ia vuositasolla eli hivenen enemmän kuin mitä odotettiin (+5,1 %). Kuluttajahinnat ovat laskenet melko tuntuvasti kesän aikana. Pohjainflaatio sen sijaan pysyy sitkeästi lähestulkoon paikallaan (+5,3 % elokuussa). Pohjainflaation ”sitkeys” on keskuspankkien (Fed ja EKP) murheenkryyni tällä hetkellä.
Taloustilanne on euroalueella toistaiseksi kohtalaisen hyvä, mutta näkymät ovat selkeästi muuttuneet huonompaan suuntaan viime aikoina. Keskuspankin kireä rahapolitiikka ja korkojen kiivas nostotahti vuodessa (yht. +4,25 %) tulee näkymään taloudessa lähikvartaalien aikana. Sen sijaan (pohja-)inflaation kehitys ei näytä vielä hidastuvan riittävän nopeasti. Pidämmekin täysin mahdollisena, että EKP joutuu vielä nostamaan ohjauskorkoa 1-2 kertaa. Uskomme lisäksi, että lyhyet ja pitkät korot jatkavat kipuamistaan sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa.
Webinaari 21.9. Joko korkojen nousu on nähty? – analyysi korkomarkkinoista, keskuspankkipolitiikasta ja inflaatio-odotuksista
Webinaarissa käydään läpi vallitseva korkomarkkinatilanne sekä pohditaan vaihtoehtoisia tulevaisuuden skenaarioita. Miten pitkään keskuspankkien kiristävä rahapolitiikka jatkuu? Korjaantuuko negatiivinen reaalikorko inflaation maltillistumisen vaiko korkojen lisänousun kautta?
Webinaarissa käsitellään seuraavia aiheita:
- Talous- ja korkomarkkinatilanne – katsaus sekä näkymät vuodelle 2024
- Keskuspankkien korkopoliittiset toimenpiteet sekä odotukset tulevasta
- Jatkuuko inflaation maltillistuminen lähitulevaisuudessa?
- Miten ja millä suojausinstrumenteilla korkoriski kannattaa ottaa haltuun vallitsevassa markkinatilanteessa?
- Puutteellinen korkoriskien hallinta – mitä voi pahimmillaan tapahtua?
Milloin: Torstaina 21.9.2023 klo 14.00 – 14.45
Missä ja miten: Teams-alustalla
Lämpimästi tervetuloa!