USA:n maatalouden ulkopuolisen sektorin työpaikkojen määrä nousi maaliskuussa 228 000:lla eli paljon odotettua 135 000:n lukemaa enemmän. Työttömyysaste nousi maaliskuussa 4,2 %:iin helmikuun 4,1 %:sta. Keskiansiot nousivat +3,8 % vuositasolla (helmikuussa +4,0 %). Tuorein raportti osoittaa, että työmarkkinatilanne Yhdysvalloissa jatkuu ainakin toistaiseksi hyvänä.
Yhdysvaltain hallinnon (Trumpin) radikaalit tullipäätökset ovat aiheuttaneet kohtalaisen voimakkaita liikkeitä rahoitusmarkkinoilla viime päivinä. Taala on heikentynyt 1,08:n tasolta 1,1060:n tasolle (käväisi 1,11:n päällä). Osakekurssit ovat tulleet rytinällä alas ja raakaöljyn hinta oli tänään yli 8 %:in laskussa päivän sisällä. Työmarkkinatilastojulkaisun jälkeen taala on vahvistunut 1,1060:stä 1,1030:n tuntumaan. EURUSD:n pitkä trendi on toistaiseksi vailla selkeä suuntaa. Viime päivien tapahtumat ovat selkeästi kasvattaneet riskiä taalan laajamittaisesta heikentymisestä, erityisesti euroon nähden.
Korkomarkkinoilla tullipäätökset ovat laskeneet pitkiä korkoja selvästi. Saksan 10-vuoden korko (pitkä korko) on laskenut 2,69 %:sta 2,50 %:in tasolle. 10-vuoden koronvaihtosopimuksen korko on nyt jo alle 2,50 %:in tason. Myös lyhyet markkinakorot ovat jatkaneet valumistaan.
Mikäli Yhdysvaltain hallinnon tavoitteena tosiaan on heikentää dollari, niin näinkin radikaali tullipolitiikka tulee vaikuttamaan talouteen laajasti, niin lyhyellä kuin pitkällä aikavälillä. Taantumariski eritoten Yhdysvalloissa on kasvanut selkeästi. Myös inflaatioriski on kasvanut, joten talouden painumista stagflaatioon ei voida sulkea pois. Talouskasvun hidastuminen (stagnaatio) ja hintojen kiihtyminen (inflaatio) on ei-toivottu ilmiö.
Tässä hyvinkin epävarmassa talous- ja rahoitusmarkkinatilanteessa riskienhallinnan merkitys on kasvanut entisestään.
Graafit 24kk kehitys
EURUSD
Saksan 10-v korko
USA 10-v korko
United States Non Farm Payrolls, monthly (36 kk)
(Lähde Refinitiv Eikon),